3/11/13

ensimmäinen viikko pulkassa

Moni on kysellyt miten pääsin tälle Maltan matkalle. Meillä on Kouvolan ammattikoulussa mahdollisuus hakea ulkomaille työssäoppimaan :) Itse pääsin työssäoppimaan kuukaudeksi. Kuulin asiasta tarkemmin elokuussa ja innostuin heti. Laitoin hakulomakkeen johon sai valita 3 maata jonne hakea. Sen jälkeen meille pidettiin pieni muotoinen haastattelu englanniksi, jonka läpäisi sillä että osasi kertoa perusasioita itsestä. Meidän piti käydä muutamat kerrat infotilaisuuksissa ja mulle selvisi, että pääsin Maltalle, jee ! Mulle oli tosi kiva, että olen ollut aikaisemminkin täällä, joten tiedän jo hieman mihin vapaa-ajalla voi mennä. Meidän piti tehdä myös portfoliot ennen matkaa, jotta pääsimme lähtemään. Kaikki tapahtui tosi helposti ja tänne pääsemiseen ei vaadittu paljoa, tietenkään kaikki eivät päässeet mukaan ja ihmisiä karsittiin mikä oli harmi. Koulu maksoi meille matkan, asutuksen yms antaa ruoka ja käyttörahaa, joten meidän ei tarvitse maksaa itse melkein mistään. Tietysti käyttörahasumma ei ole mikään järjetön joten omaa rahaa piti säästää matkalle. Tämän matkan ideahan on siis, että käymme arkipäivisin töissä ja kaikki muu aika voimme tehdä mitä haluamme. Kyselkää toki, jos on vielä kysymyksiä tähän liittyen. Vastaan kyllä heti, kun on vaan sopivasti aikaa !
Ensimmäinen viikko vierähti niin hujauksessa. Kerkesimme tehdä kaikenlaista, shoppailla, töitä, käydä Mdinassa, Valletassa, St. Juliansissa ja Gozon saarella. Lauantai päivä oli todella huippu, aurinko paistoi ja lämpöä oli lähemmäs +30 ! Lähdettiin aamulla aikaisin Gozolle, ihanalle pikkusaarelle, suosittelen sinne menoa jokaiselle ja ottaa ohjatun bussiajelun jossa pääsee katsomaan parhaita maisemia. Mulla on siltä reissulta kiva kooste video ja paljon kuvia joten kerron reissusta lisää myöhemmin :) Ainut harmi oli, että olin polttanut itseni aika pahasti joten piti pitää tpaitaa... Nyt on punaisuus muuttunut rusketukseksi ! Lauanati illalla lähdettiin viettämään Jaanan synttäreitä St. Juliansiin, juhlijoiden paratiisiin ! Miksei Suomessa ole tollaista ? Mahtavia valotauluja ja kylttejä kaikkialla, paaaaaljon nuoria, baareja vieri vieressä ja musiikista puhumattakaan, mahtavaa menoa. Lähdetään sinne ehdottomasti uudestaankin. Sunnuntaina oli taas mahtava päivä, pilvetön taivas ja otettiin tyttöporukalla (minä ja ruotsalaiset) aurinkoa. Mentiin päivällä mäkkäriin sapuskalle ja otin hyvän kanasalaatin, koska täällä ihmiset syövät todella epäterveellisesti koko ajan. Tietysti en pysty koko aikaa vältelemään kaikenmaailman pasteijoita, ranskalaisia, pizzoja ja suklaita, alkaa vähän etomaan jo... Kyllä mie kaipaan sitä suomalaista terveellistä kotiruokaa !! Alan olla myös terve, mutta taidan aloittaa täällä urheilemisen vasta parin päivän päästä etten saa mitään jälkitauteja. Tänään meillä on vähän pilvisempi päivä, joten olen vain tsillaillut ja vastannut kommentteihin blogissa. Meillä oli myös vapaapäivä, koska eilen oli älyttömät juhlat Maltan vaalien takia, tuhansia ihmisiä pyörii kaduilla juhlimassa ympäri Maltaa, joten jokaisella oli day off. Valletassa oli myös suuremmat juhlat joten tiet oli aivan tukkeessa ja pakko sanoa että en ole ikinä nähnyt niin paljon ihmisiä yhdessä kaupunginosassa.
IMG_6397 IMG_6035 IMG_6382 ghjkl-001 IMG_6310 IMG_6342 ghjkl IMG_6366 IMG_6392 IMG_6045 IMG_6085 IMG_6098 IMG_6377 IMG_6222 IMG_6233 IMG_6247

15 comments:

  1. toi eka kuva on ihan mieletön :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rakastan kyllä näitä maisemia <3 :>

      Delete
  2. apua toi kuudes kuva! oon ihan varmasti ollut samassa paikassa :-D muistot palautuu mieleen ♥ ihana lukee tätä!

    ReplyDelete
  3. tuolla näyttää niin ihanalta! :-)

    ReplyDelete
  4. Anonymous3/12/2013

    miks sulla on farkut jos on 30 astetta? mutta ihania kuvia!! <3 ja onko tuo sininen pitsipaita ostettu mistä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olin palanut :( joten piti vähän suojata ! Kiitos paljon <3 ja paita cubuksesta :)!

      Delete
  5. Anonymous3/12/2013

    äää 'juhlijoiden paratiisi' PAKKO PÄÄSTÄ!! <3 :)

    ReplyDelete
  6. Missä siellä siis oot töissä ja millasii hommii sulla on? :-)

    N

    ReplyDelete
  7. ihana tuo sinun reppu ! mistä se on !

    ReplyDelete
  8. Vitsi mä olen kyllä niin kateellinen sulle nyt !:) Ite olin joskus kielimatkalla maltalla ja se on kyllä aivan upea paikka :---) Pidä hauskaa siellä!



    http://livina-alina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  9. noi kaikki paikat tuol näyttää noitten kuvien perusteel niiiiin ihanilta ! :D mäki haluun ulkomaille... !

    ReplyDelete
  10. Anonymous3/12/2013

    Eka ja kuudes kuva = kuolema♥ Ootko tutustunu siellä paljon uusiin ihmisiin? Voisitko kuvitella joskus asuvas ulkomailla? Have fun, muistaa nauttii joka hetkestä!:))

    ReplyDelete
  11. Anonymous3/12/2013

    mihin muihi maihi hait töihi?(: ps. rakastan tätä sun blogii, oot tosi kaunis :)<3

    ReplyDelete
  12. mistä toi reppu on? upeita kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Accessorize oli kauppa :) kiitti !

      Delete

Hyvä lukija, en julkaise blogissani asiattomia tai liian loukkaavia kommentteja. Tämän myötä kaikkien on mukavampi vierailla blogissa, kiitos :)