8/29/13

Sain enemmän kun mitä uskalsin toivookkaan

En oo paljoa täällä blogin puolella puhunut mun poikaystävästä. Oon aina sanonut, että meen Danille illalla yms. Haluan valaista vähän uusiakin lukijoita ! Olen siis seurustellut kohta 4 vuotta Danin kanssa. Periaatteessa mun koko "villin" nuoruuden. 9 lk. aloitettiin seurustelemaan ja nyt ollaan jo amiksesta päästy. En olisi sillon voinut uskoa, että aika oikeasti menee näin nopeasti ja vieläkin oltaisiin kimpassa. On ollut monia alamäkiä ja parhaimpia muistoja. Ne kaikki on kasvattaneet. Oon kerrankin löytänyt ihmisen jonka seurassa voin olla niin oma itseni. Odotan innolla tulevaa, että mitä tulee tapahtumaan. Jotkuu on sanonut, että eikös koko nuoruus mene hukkaan, kun on seurustellut yläasteesta asti. Ei. Mä olen vaan tosi onnellinen, että löysin ensimmäisenä tuon nappisilmän ja joku on välittänyt minusta jo pitkään. Seurustelu myös rauhoitti mun elämää enkä vain rellestänyt menemään.

Eilen olin yllättynyt, kun Dani suostui ottamaan mulle asukuvia. Se on ollut yleensä Danille se inhottavin asia, nimittäin mun kamera jonka se haluaisi heittää seinään. Ei se nyt loppupeleissä ollutkaan niin paha asia ottaa niitä kuvia. Saatiin onnistuneet kuvat vaikka oli jo iltahämärä :-)


huivi / HM, kello / Guess, laukku / Seppälä, neule / HM, kengät /  en muista, housut / Dr.Denim

IMG_0274 IMG_0230 IMG_0238 2013-08-17 IMG_0265 IMG_0288 2013-08-018 IMG_0252 IMG_0291 2013-08-019 IMG_0261 IMG_0200 IMG_0237

8/27/13

hyvästit kesälle sekä pohdiskelua

Mun mieli ja inspiraatiot on kaikki jo valmiita syksylle. Alku elokuusta alkoi olla jo viileämmät säät ja kerkesin asennoitua syksyn tuloon. Kävin ostamassa uuden syksy/talvitakin ja etsin kaulaliinat varastosta. Nyt kesä palasikin takaisin ja mun mielentila on selvästikkin jäänyt sinne elokuun alkuun. En ole enään aurinkoisina päivinä takapihalla ottamassa aurinkoa ja aloitan aamut mieluiten menemällä kuntosalille. Jokaiseen asukuvaan haluaisin jo pukea pitkät housut ja neuleen päälle ! Kuitenkin suurin osa musta tykkää siitä, ettei ulkona sada ja on kaunista, kun aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta. On se ristiriitaista. En kyllä usko, että näitä kauniita ilmoja pitelee enään viikkoa kauempaa. Marraskuussa sitä taas kirotaan kamalaa säätä sekä pimeyttä.

Mun pitäisi oppia elämään hetkessä. Mä olen erittäin aikatauluttava ihminen. Saatan jo viikon alussa suunnitella jokaiselle päivälle mitä teen ja missä. Etenkin joka aamu mä tiedän tarkat ajat mun tekemisille. Jos mulla ei ole suunnitelmia niin musta tuntuu, että olen aikaansaamaton ja laiska, koska vain rentoudun kotona. Yleensä, jos mulla ei ole tekemistä niin suuntaan urheilemaan. Mä elän yleensä aina huomisessa mun menojeni kanssa. Haluaisin oppia rentoutumaan ja nauttimaan niistä pienistäkin hetkistä. Etenkin nyt, kun sielä ulkona on vielä lämmin sää. En väitä ettenkö nauttisi mistään hetkistä, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan !

Olen tajunnut, että nautin suuresta osasta asioista valokuvien kautta. Se on mun tapa ottaa kiinni hetkistä. Haluan ikuistaa paljon asioita joihin mä pystyn jälkeenpäin palaamaan. Mä pystyn selata mun muistoja sekä koko nuoruuselämän ottamistani kuvista. Jokaiselle kuvalle löytyy oma tarinansa. Siksi tykkään, että blogistani löytyy myös paljon lifestyle henkisiä postauksia ja erilaisia "photograph"- postauksia.

Tälläistä mulla oli tänään mielessä. Välillä on kiva päästä purkamaan päässä liikkuvia asioita. Tekin pääsette vähän sitä blogin pintaa syvemmälle.
IMG_86534 IMG_85815 IMG_865 joutsenet 9 IMG_85780 IMG_8659

8/26/13

landella

Käytiin Saijan kanssa napsimassa ne jokavuotiset peltokuvat ! Huomasin myös, että mun lempifarkut vetelee viimeisiään. Uusien vaaleiden TÄYDELLISTEN farkkujen löytäminen on yllättävän hankalaa. Lisäksi mun on aika hankala niitä housuja muutenkin löytää. Nämäkin vaaleat farkut ostin Teneriffan Stradivariuksesta. Mulla on nyt toinen vapaapäivä ennen työviikkoa meneillään ja aion nähdä Hennaa, käydä zumbailemassa ja nään Danin.

Tiiättekö sen tunteen, kun ette enään osaa yhdistellä kesävaatteita. Mieli tekisi vetää neule ja pitkät housut jalkaan. Sitten katsot lämpömittaria ja siinä lukee +22 varjossa. Mitä mä puen. Pitänee sitten vielä käyttää shortseja, kun niitä vielä voi käyttää !

Oikein mahtavaa viikkoa !
IMG_0042 IMG_9925 IMG_0022 IMG_9752 IMG_0049 IMG_0185 IMG_9998 2013-08-026 IMG_9976 IMG_0141 IMG_9920 IMG_0122 IMG_0180 IMG_0195 IMG_0158 2013-08-027 IMG_0143 IMG_0184 IMG_0103

8/25/13

stripe knit

Miten meni viikonloppu ? Mulla oli duunia pe ja la ! Nyt on pari päivää vapaata ja säät näyttää super hyvältä ! Tässä on pakko olla joku koira haudattuna, kun ulkona on paistanut ainakin 5 päivää aurinko täydeltä taivaalta ! Noh, en todellakaan valita. Oon käynyt treenaamassa paljon aamupäivisin jolloin on ollut ihana herätä auringonpaisteeseen :-)
 Myös työpäivä alkaa paremmin, kun pyöräilee hyvällä säällä. Oon ajatellut säästää nää mun treenikuulumiset melkein kaikki niihin erillisiin postauksiin, onko se parempi niin ?

Oon ajatellut tehdä jotain mun hiuksille. En vaan yhtään tiedä mitä... Olisiko joku tummempi väri, niin että kaikki hiukset yhdellä värillä ? Raitoja mulla on ollut pari vuotta. Monivärinen on ollut kyllä kiva, mutta nyt on alkanut jo kyllästyttämään. Vai sitten pitäisikö laittaa vaaleampi ruskea, koska nyt on hiukset päässyt taas aika vaaleaksi ? Näitä hankalia päätöksiä...

Nämä asukuvat otettin eilen illalla, aurinko paistoi ihanasti puiden välistä. Kuvissa näkyy uusi neule Oasapilta sekä housut jotka ostin BikBokista.

neule / Oasap*, kello / Guess, housut / BikBoK, laukku / Lindex, kengät / en muista, toppi / Terranova

IMG_9618 IMG_9643 IMG_9574 2013-08-23 IMG_9612 IMG_9635 IMG_9624 IMG_9601 2013-08-024 IMG_9584 IMG_9647 2013-08-025