5/11/14

thoughts about blogging

Ihan kohta blogattu 4,5 vuotta, eli jos ajatellaan niin olen 1/4 elämäni aikana blogannut. Se on hurja aika ja uskon, että monia vuosia tulee vielä tehtyä tätä. Oon varmaan yksi niistä harvoista pidemmän ajan bloggaajista jotka EI ole poistaneet vanhoja postauksia. Siis kyllä, mulla on vielä jäljellä ne ensimmäiset postaukset, kun mulla ei ollut hölkäsen pöläystä tietoa mitä tämä bloggaaminen pitää sisällään. Saatika, että miten tätä tehdään. Kuvat olivat vinksin vonksin, enkä käsitellyt niitä ollenkaan ja tottakai kirjoitin teinimäisesti ja käyttäen xd- hymiöitä. Mulla on käynyt monesti mielessä, että pitäisikö poistaa joitain vanhoja postauksia, koska tiedän, että ne ovat mm. huonosti tehtyjä, pieniä kuvia jotka ovat sikin sokin muuttuneet ulkoasun myötä ja varsinkin se kirjoitus. Sitten eräs päivä tajusin, että mullahan on mun teinivuodet täällä tiivistettynä ja niistä postauksista näkee oman kehittymisen niin bloggaajana, kuin ihmisenäkin. Varsinkin ulkonäöllisesti ja muodin kannalta mä oon aivan eri ihminen. Nykyään mua melkein naurattaa vaan millaista se on ollut vaikka vuotena 2011. Mutta silti se sama Ira kirjoitti yhtä iloisesti myös vuonna 2010

Nykyajan ylä-asteikäiset tytöt ovat niin muotitietoisia, verrattuna mitä vaikka moni mun ikäisistä oli silloin ja kun he aloittavat pitämään blogia niin saattaa niillä tulla tuhat lukijaa 4 kuukaudessakin, se on todella käsittämätöntä. Nykyään myös vasta aloittaneet bloggaajat tekevät yhteistöitä, kun taas esimerkiksi minä sain ensimmäisen yhteistyön blogattua kaksi vuotta. Mun blogi ei ole ikinä kasvanut räjähdysmäisesti, vaan tällein hitaasti vuosien varrella. Harmittavaa on myös, että moni todella hyvä blogi on jäänyt varjoon, nimittäin löydän useasti alle 100 lukijan blogeja joita on pidetty muutamakin vuosi, mutta ovat jostain syystä jääneet varjoon. Tää blogimaailma on niin erikoinen paikka, osa saattaa bongahtaa yhtäkkiä todella suosituksi. 

Sain äsken kuulla, että yritysmaailmassa on jo pyörinyt muutama päivä sitten juttua, että verottaja olisi kiinostunut bloggaajien yhteistöistä ansaituista palkkioista. Mitäs mieltä ootte tästä jutusta?

IMG_4285 IMG_4285 IMG_4285 IMG_4285 IMG_4285 IMG_4285 IMG_4285

Rento raidallinen teeppari Oasapilta CLICK*

IMG_4285 IMG_4285

28 comments:

  1. Anonymous5/11/2014

    mitä toi tarkoittaa että verottaja on kiinnostunut bloggaajien yhteistöistä? :o oonko tyhmä ku en tajua häääh :D selittäkää tyhmälle

    ReplyDelete
    Replies
    1. Esimerkiksi kun työstä maksetaan jonkinlainen palkkio, kuuluisi verottajan tietää siitä ja siitä osa kuuluisi verottajille, vaikkapa palkat. Nyt nämä lukuiset yhteistyöpalkkiot joista ei makseta veroa ovat alkaneet kiinostaa. Lue tästä lisää: http://www.taloustaito.fi/Tyo-palkka/Bloggaria-verotetaan-tuotelahjoista/

      Delete
  2. Mä sain just kans tiedon tosta verottajahommasta, mutta en oikein tiiä mitä ajatella! Tai meinaako ne oikeesti verottaa kaikista pienimmistäkin jutuista, vai vaan sitten vähän isommista? Tottakai rahalliset palkat kuuluis musta mennä verottajan kautta, mutta en tiiä noista lahjoista :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä oon :) Mutta musta tuntuu, että ainakin nuo vaatekauppojen yhteistyöt lähtisivät vähenemään päin jos näin tapahtuu. Onneksi ei kuitenkaan ole minkäänlaisia toimenpiteitä asian suhteen tehty, mutta sitä on jo näköjään mietitty!

      Delete
  3. Itse vasta vajaan vuoden verran sun blogia seuranneena en oo edes keksinyt selailla noita vanhoja postauksia mutta nyt kun otit ne puheeksi niin oli kyllä pakko käydä selailemassa! Tosi kiva oli kyllä lueskella niitä (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voieii, sieltä löytyy sellaisia aarteita hahha toivottavasti tykkäsit :D

      Delete
  4. Anonymous5/11/2014

    Kiva postaus ja ihania kuvia!:)

    ReplyDelete
  5. Anonymous5/11/2014

    Todellakin ammatikseen tai vaikka sitten sivutyönä bloggaavien (esim indiedays-bloggaajien) kuuluu maksaa palkastaan/palkkiostaan asianmukaiset verot! Yhteistyökuviot onkin sitten monimutkaisempi juttu, periaatteessa kuitenkin olisin sillä kannalla, että ne nähtäisiin luontoisetuina ja sitä kautta verotettaisiin myös... kuitenkin on melko iso etu, jos useilta yhteistyökumppaneilta saa vaatteita/tavaraa kuukaudessa vaikkapa kolminumeroisen summan arvosta! En kenellekään ole kateellinen näistä yhteistöistä tai muuta, mutta jos mietitään esimerkiksi, että varsinaista palkkaa saisi vaikka 1200 euroa kuukaudessa, mutta kuitenkin saisi käytännössä kaikki vaatteet ja hiustuotteita ja meikkejä yhteistyön kautta, niin ei kuulosta reilulta, että veroja maksaisi vain tuon varsinaisen palkan perusteella... oon hiukan "tylsä" ja talousasioissa vähän turhankin realistinen, mutta bloggaaminen ja yhteistyöt yleistyvät koko ajan, ja jos näistä ei veroa makseta, tapahtuu verojen korotus sitten muissa yhteyksissä :D tai siis jos näiden takia kokonaisverotulo laskee, voidaan esimerkiksi alv:ia tms muuta välillistä veroa joutua korottamaan! sori pitkä kommentti, kuitenkin ainakin omasta mielestäni hyvä, että aihe herättää keskustelua :)! en ookaan aiemmin kommentoinut, niin voisin tässä vielä todeta, että sulla on tosi kiva blogi ja kuvat on aina pirteänvärisiä ja hyvälaatuisia =)!

    ReplyDelete
  6. Anonymous5/11/2014

    Äskeiseen kommenttiini vielä lisäyksenä, että jos bloggaaja saa esimerkiksi hiustenpidennykset tai kampaajakäynnin yhteistyönä, niin tästähän maksettaisiin normaalisti arvonlisävero ja työntekijä maksaa myös työstään saamastaan palkasta veroa. Jos taas nämä verotulot jäävät kertymättä ja jossain vaiheessa esimerkiksi palvelujen alv:ia maksetaan, ovat tämän veron todellisena maksajana "tavalliset" kuluttajat. Eihän se varmastikaan kenestäkään kivalta tunnu alkaa maksaa aikaisempaa enemmän veroja (viittaan tällä siis tässä yhteydessä bloggaajiin), mutta itse ainakin mielummin maksan veroni kuin alan maksamaan esimerkiksi terveydenhoidosta sen todellista hintaa. Tietyntasoinen veroaste on kuitenkin hyvinvointivaltiossa välttämätöntä ja mahdollisimman laaja verotus on kaikkien etu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä pointti sulla :-) Mä en niin paljoa tiedä näistä jutuista niin en mitään älyttömän suurta kirjoitusta lähtenyt tekemään. Mä en kyllä edelleenkään tiedä miten se muka onnistuisi käytännössä, jos pienistäkin tavaroista verotettaisiin, menee musta liian hankalaksi :) Mutta bloggaajien ja indiedaysin palkoista kyllä menee jo veroa ja se on ihan oikein, vaikka eipä siitä esim mullekkaan tule kuin pieni summa puolen vuoden välein josta lähtee vielä verot :D

      Delete
    2. Anonymous5/12/2014

      haha joo, kauppatieteitä opiskelen ja muutenkin kiinnostaa, ni en voinu olla tarttumatta tähän aiheeseen :) ymmärrän kyllä, että jos jokasesta vaatteesta napistaan ni menee vaikeaks, mutta jotain kontrollia siinä ois kuitenkin hyvä olla... jos joku saa esimerkiksi auton työsuhde-etuna (en siis tarkoita bloggaajien saavan), niin totta kai se on asianmukaisesti verotettava etu! toki suuruusluokka ihan hieman eri, mutta luulen etten ihan väärässä ole, jos väitän osalla bloggaajista olevan yhteistyökuvioita vuositasolla nelinumeroisen summan arvosta, ja musta se on aika paljon jos verottajan ohi menee :) ja toisaalta jos näitä alettaisiin verottaa, voisihan käydä niinkin, että bloggaajat alkaisivat yhteistyöhön vain niiden kanssa, jotka oikeasti ja eniten kiinnostavat, mikä ei myöskään olisi kenellekään haitaksi :D

      Delete
  7. Anonymous5/11/2014

    Musta on ihan oikein, että bloggaajat joutuvat maksamaam palkkana saaduista tavaroista verot. Kaikki muutkin joutuvat, joten oli aikakin jo ottaa bloggaajat pois jalustalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta se on vähän outoa, jos saamme esim vaatekaupasta vaikkapa 10e arvoisen korun, mitä me siitä sitten menemme enään verkkopankkiin makselemaan erikseen pikkutavaroista veroa, ihan järjetöntä :D Palkoista tottakai verot, niinkuin nytten tehdään :)

      Delete
    2. Anonymous5/12/2014

      itse oon käsittäny niin (voin olla väärässä), että nuo ehkä jollain tavalla lisättäisiin tuloihin ja sitten maksaisitte verot tavallaan isommasta summasta mitä ootte "oikeesti" saanu? eli siis veroprosentti nousis jonkin verran (tuskin mitenkään järisyttävästi, ellei yhteistyökuvioita oikeasti ole PALJON), mutta ei se nyt ainakaan niin mene, että joutuisitte itse käydä jotain kolikoita viemässä verottajalle :--D lähinnä hankaloittas sitä kautta, että joutuisitte pitämään enemmän kirjaa noista, mutta kyllä verottaja (joillain ehkä kirjanpitäjä tms?) edelleen huolehtii, että maksatte oikean summan jne.

      Delete
  8. Mä järkytyin täysin tosta verotus hommasta... En ollu kuullu aikasemmin kun nyt ja pistää kyllä vähän mietityttään mihin tääkin on menossa. Tietenki rahalliset paljat

    ReplyDelete
  9. Haha se lähti vähän kesken.. :-D rahalliset palkat pitäis siis verottaa mut lahjojen antais nyt vaan olla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tottakai rahalliset pitää ja niin nytkin tehdään, mutta noi lahjukset nyt olis aaaivan turha verottaa, se lahjapuoli sitten kuolisi :D

      Delete
    2. Anonymous5/12/2014

      No sheinsiden rytkythän ovat PALKKAA, siitä, että otat itsestäsi kuvia ne päällä blogiin eli mainostat niitä. Huoh. Bloggaajat ei oo mitään yli-ihmisiä, kyllä teidänkin on verot maksettava. Etenkin kalliimmista ja helposti realisoitavista lahjoista, kuten tän uuden acer-kamppiksen tableteista jne.

      Odotan innolla, että joku bloggaaja saa jotkut 20 000e mätkyt ja tätä asiaa ryhdytään paremmin valvomaan.

      Delete
    3. Esim. nuokin mekot ovat arvoltaan 13 e, kuka enään lähtisi tekemään yhteistyötä jos vielä siitä otetaan osa pois?:D Ei kukaan bloggaaja mikään yli-ihminen olekkaan, mutta tuleehan näitä lahjus juttuja muillekkin kuin bloggaajalle, vaikkapa työssäoppimisen jälkeen on annettu usein tuotteita valikoimasta ja ei siitä ole erikseen veroa tarvinnut maksaa saatika kukaan siitä ei ole tiennyt. Bloggaajat vain sattuvat johtuneesta syystä esittelemään nämä tuotteet ja siksi se on huomattu. Esimerkiksi mä en lähtisi maksamaan kauempaa tulleista vaatteista veroa, koska sen veron arvo tulisi jo suuremmaksi kuin vaatteen "oikea" arvo, ainakin mun osalta nuo kaikki sitten päättyisivät :D Saa kuitenkin nähdä tuleeko tälläistä ikinä tapahtumaan, en usko että ainakaan seuraavaan 4 vuoteen.

      Delete
    4. Anonymous5/14/2014

      vaikka yksi tuote ei yksinään maksaisi kuin sen 13e mutta kannattaisi vaikka joskus kokeilla sitä että laskisi vuoden ajalta kuinka paljon niistä ilmaisista rytkyistä, kosmetiikoista ym. kertyykään sitä rahallista hyötyä. veikkaan hinnan kyllä olevan hieman enemmän kuin muutaman kympin, saatikka jos saa joitakin kalliimpia tuotalahjoja kuten tabletteja.
      minusta bloggaajat ovat aivan loistavia mainostamiskeinoja esimerkiksi niille nettivaatekaupoille, mutta joku roti tuohon touhuun on mun mielestä saatava! asiaa kannattaisi ajatella kokonaisuutena eikä yksittäisinä tuotteina.

      Delete
  10. Anonymous5/12/2014

    Mielestäni on ihan oikein, että bloggaajien ilmaislahjojen verotuksiin puututaan. Tietenkin rajan voi vetäistä johonkin, kuten esimerkiksi vaate- ja meikkilahjukset. Tarkoitan siis juuri mainitsemaasi Sheinsidetä tai vaikka Lumenen kosmetiikkaa. Tässäkin on toisaalta se puoli, että normaali työssäkäyvä ihminen maksaa palkastaan veroa ja jäljelle jääneestä palkasta ostaa tarvittaessa itselleen ne tarvittavat kosmetiikat sekä vaatteet, kun bloggaajien ei välttämättä enää tarvitse ostella edellä mainittuja asioita koska saavat ne lahjoina... Eräs lopettanut bloggaaja nimittäin on maininnut bloggaamisen karsivan hänen päivittäisiä kulujaan, kun sai niin paljon tuotelahjuksia eri yhtiöiltä. Kyllähän siinä pitkä penni säästyy kun ei itse tarvi ollenkaan ostaa kosmetiikkaa tai hygienituotteita, kun kuriiri kantaa nämä ilmaiseksi oven taakse... :D

    Toinen juttu ovatkin sitten nämä isommat hankinnat, esimerkiksi lomamatkat ja elektroniikkatuotteet. Niissä aletaankin jo pyörimään sellaisissa hinnoissa, että tavallinen työssäkäyvä ihminen joutuisi pulittamaan koko kuukauden palkan (ellei jopa enemmän!) tuotteesta X, kun bloggaaja saa sen täysin ilmaiseksi. Ollaan saatu monen tonnin telkkareja ilmaiseksi, kameroita lisävarusteineen, puhumattakaan kannettavista tietokoneista ja tableteista... Näistä mainituista kalliimmista lahjoista tulisi todellakin maksaa veroa.

    Entäs sitten jälleenmyynti? Tämä sitten on taas vielä kinkkisempi juttu. :D Jotkut bloggaajat saavat niin paljon ilmaista tavaraa yhteistyökumppaneiden kanssa, että joutuvat usein järjestemään blogikirppiksiä myydäkseen tavaraa enemmän. Kun veroakaan ei ole maksettu ilmaisesta tavarasta ja myydään ne eteenpäin lähes uuden hinnalla, niin kyllähän siinä bloggaaja voittaa ja vieläpä melko rahallisesti. Etenkin jos lahjukset ovat olleet kalliimpaa elektroniikkaa.

    No mutta lyhyesti oma pointti on, että bloggaajia voitaisiin veroittaa kalliimmista hankinnoista - oli se sitten 500 euron riepu tai läppäri.

    ReplyDelete
  11. Tosi hyviä pointteja ja sai mutkin ajattelemaan vähän erilailla, jes kiva kun otatte kantaa! :-)

    ReplyDelete
  12. Anonymous5/12/2014

    Hei! voinko aloittaa yhteistyön jos mulla on alle 100 lukijaa? onko siinä joku raja?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se riippuu ihan siitä yhteistyökumppanista, että haluaako :) Mutta tottakai voi ihan millä lukijamäärällä tahansa.

      Delete
    2. Anonymous5/14/2014

      itse entisenä bloggaajana ja 1 yhteistyön kokeneena ei ollu mitään rajaa (otin asiasta selvää), mulla oli 50 aktiivista lukijaa sen aikaa kun jaksoin/oli innostusta bloggata ja muhun otettiin erikseen yhteyttä yhteistyön merkeissä. tää mun yhteistyökumppani ei kuitenkaan ollut mikään nellyn kaltainen. että esim nellyn yms. vaatii usein sitä vähintään 500-1000 aktiivista rekisteröitynyttä lukijaa :)

      luulin myös että se yhteistyö ois ollut sellai piece of cake, mutta siihen yhteen postaukseen meni jo sen verran aikaa että päätin jättää hommat toisille :-D

      Delete
  13. mistä nuo ihanat leo-housut on :) ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Perthistä ausseista :) en muista kaupan nimeä kun oli joku semmonen anttilan tyylinen :D

      Delete

Hyvä lukija, en julkaise blogissani asiattomia tai liian loukkaavia kommentteja. Tämän myötä kaikkien on mukavampi vierailla blogissa, kiitos :)