8/26/14

FLORAL PANTS

Kesälomalainen täälä hei! Eipä kyllä säät suosi tälläkään lomapätkällä, mutta lomailusta on silti nautittu. Syksy on virallisesti täälä, pimeät illat, aamuisin ei millään haluaisi nousta lämpimän peiton alta, nilkkurit sekä erilaiset syysneuleet kaivettu esiin kaapeista. Mä rakastan syksyssä kaikkea muuta paitsi ainaista sadetta sekä pientä syysväsymystä. Kuitenkin kaikki muu syksyssä voittaa ne synkemmät asiat ja en malta odottaa tulevaa lehtien värimaailmaa.

Mä olen hyvin innoissani, sillä yhdistelmä bloggaaminen+syksy tietää kaikkea kivaa. Nyt on ihana päästä kuvailemaan monipuolisempia asuja sekä ainakin mun osalta alan innostua entisestään blogin pitämisestä. Myönnetään, ettei kesällä useinkaan tehnyt mieli tulla raapustelemaan tänne.

Asusta puheen ollen, tein mahtavan alelöydön Cubuksesta. En ole aina syttynyt erikoisemmille housuille, koska kyllästyn nopeasti kuvioihin. Nyt kuitenkin rakastuin näihin kuvissa näkyviin kukkakuosisiin housuhin, ne on musta aivan älyttömän kivannäköiset. Hintaa näillä oli 7,90, kun oikea hinta oli ollut 29,95 joten ei paha, haha! Entä mitä mieltä te olette?

Olisiko teistä kiva saada näin syksymmällä enemmän asupostauksia? Olen ajatellut myös postailevani enemmän sisustukseen liittyen.

| shirt Gina Tricot | jeans Cubus | shoes HM | hat Ebay | bag Oasap* | watch Gina Tricot |

2014-08-022 IMG_6614 2014-08-019 IMG_6569 2014-08-020 IMG_6545 2014-08-021

8/25/14

MY HOME

Vihdoin rohkean julkaista kuvia mun kämpästä, sillä melkein kaikki tarpeellinen on jo hommattu sekä pistetty paikoilleen. Tietysti erilaiset uudet sisustustavarat löytävät varmasti paikkansa ajan myötä, mutta niistä pääsen sitten postailemaan jatkossa. Pikkuhiljaa alan jo tottua ajatukseen, että tosiaan en asu sielä porukoilla vaan omassa kodissa. Mä itse tykkään tästä tosi paljon sillä täälä ei ole mitenkään ahdasta vaikka yksiö onkin, kämppä on todella valoisa jätti-ikkunoineen, mulla on melkein kaksinkertainen parveke(i love it) ja lista jatkukoon. Keittiöstä ja eteisestä en saanut mitään kunnollisia kuvia, mutta ei se varmaan haittaa. Tänään pidin ensimmäiset tuparikahvit ja tästä edespäin niitä onkin tiedossa jonkin verran, lisäksi täytän ensi viikolla 20 joten kaikki kinkerit sattuu samoihin aikoihin :-D 

Nyt kuitenkin...kuvat kertovat varmasti enemmän, kuin tuhat sanaa!

IMG_5724 IMG_6417 IMG_6433 IMG_6440 2014-08-023 IMG_5755 IMG_5751 IMG_6470 IMG_6421 2014-08-024 IMG_6455 IMG_6658 IMG_6457 2014-08-24 IMG_5744 IMG_6486 koti

8/23/14

BLACK HAT

Yay, nyt on taas vähän tummempaa tukkaa. Taitaa kyllä kohta haalistua, koska tämä ei vielä ole se väri mikä mulle laitettiin (aluksi hieman tummempi), höh, mutta ensi kerralla laitan taas vähän tummemmaksi :) New hat lover is here, nimittäin minä. Löysin vähän siromman hatun henkkamaukasta ja kiikutin sen tottakai heti kassalle. Nää hatut on ihan sika kivoja varsinkin näin syksyn tullen, pelastaa huonon hiuspäivän ja viimeistelee asun kuin asun. Tänään kuvailin asua kaverin laajiksella ja tuli kyllä hauskoja erilaisia asukuvia, vai mitä tykkäätte? Sää ei kyllä suosinut kuvatessa ollenkaan, piti muutamaan otteeseen lähteä ulos ja aina satoi, mutta saatiin lopuksi räpsittyä kuvat. Myöskään mun oikeasti piikkisuora hiuskuontalo ei tykännyt sadesäästä ja aamuinen kikkurapää oli mennyttä. Kuvissa huuliini laitoin tällä kertaa sitä oranssinpunaista huulikiiltokynää (lue edellinen postaus), jolle aluksi ajattelin olevan vähän käyttöä, mutta ooh tuo väri istui tosi hyvin.

Tää lomalainen on todella onnellinen nimittäin aamuisin olen saanut nukkua pitkään, olen nautiskellut omasta rauhasta sekä nähnyt ystäviä :) Treenitkin lähti sairastelun jälkeen kulkemaan yllättävän hyvin. Sain äsken inspiraatiopuuskan blogin suhteen ja teinkin kokonaan uuden pohjan blogille joka on aika samanlainen kuin vanha, mutta sain tehtyä paljon muutoksia, mitkä jostain syystä ei vanhassa mallissa toimineet. Taas hieman simppelimpi ulkoasu miellyttää ainakin mun silmään enemmän. 

Mä siirryn nyt lämpimän peiton alle, sillä aamulla on aikainen herätys ja lähtö poikaystävän kasarmille valapäivään. Good night homies have fun weekend ♥

 | shirt  HM | jeans  Dr.Denim | bag  HM| shoes Vans (fake) | hat HM |

k
hgh
2014-08-18 jkk jj IMG_6696 h miee gf Untitled

8/20/14

OUTFIT AND NEW FAV COSMETICS

Mä oon fiilispukeutuja eikä multa löydy tiettyä tyyliä, se voi olla tyttömäistä, sporttista tai boheemia. Useimmiten päälle pääsee kuitenkin mun omanlaisia vaatteita, mitkä luokittelisin ainoastaan kategoriaksi Minä, katson kaapista vaatteet mitkä sillä hetkellä minua miellyttää ja se on mun mielestä muodikasta. Be your own inspiration. 

| shirt BikBok | shorts Pieces | shoes HM | sunnies Terranova | shoulder bag Victoria's Secret |

IMG_6038
IMG_6102 2014-08-06 IMG_6093 IMG_6000 2014-08-007 IMG_6020 IMG_6039 IMG_6113 IMG_6395

Mun uusi yhteistyökumppani Natural Code by Lumene lähetti viime viikolla ihanan yllätyspaketin joka piristi mun meikkipussia aikalailla. Mulla ei aikaisemmin ole ollut kokemusta, kuin Natural Coden ihonpuhdistustuotteista, joten nää meikit oli ihan uusia tuttavuuksia. Testasin jo tuota pinkkiä kynsilakkaa ja se on todella hyvää, levittyi tasaisesti ja ei vaatinut edes toista kerrosta, lisäksi kaupoissa taitaa maksaa alle 5 euroa, pitää varmaan kotiuttaa muutama lisää noita. Mulla löytyy paljon todella vanhoja kynsilakkoja, joten oli ihana saada muutama uusi kynsilakka :)

2014-08-18  
1. Juicy Popsicle 2. Cotton Candy 3. Cinnamon Twist

Natural Code on kehittänyt uuden kynänmuotoisen Candy Smile- huulikiiltokynän ja pääsin muutamaa kynää testaamaan. Ensinnäkin hyvin helppo levittää, riittävä pigmentti, kevyt koostumus ja etenkin Cinnamon Twististä sai ihanan kiillon huulille. Lisäksi nää sisältää kosteuttavia sekä huulta hoitavia aineita. Mun meikkipussi sekä arkimeikki ottaa avosylin vastaan nämä <3 Uutukaiset kynät ovat nyt kaupoissa, ainakin Sokokselta löytyykaikki kuusi eri väriä. Mun lemppari oli ehdottomasti Cinnamon twist.

Tämän postauksen asukuvista huulilta löytyy Cotton Candy!

IMG_6401

Olen tässä kesän aikana ihastunut muutamiin kosmetiikkaostoksiin ja ajattelin vinkata teille mun lempparit:

1. Wella Professionals silottava hiusöljy. Yksi päivän parhaista hetkistä on, kun pääsee laittamaan tätä öljyä hiuksiin. Wellan silottavassa hiusöljyssä on maaginen tuoksu, hiukset tulee pehmeiksi varsinkin, kun laittaa suihkun jälkeen ennen kuin kuivaa kokonaan hiukset. Jokapäiväisen hiusöljyn käytön jälkeen, mun hiusten rakenne tuntuu paljon pehmeämmältä ja tuoksu kestää läpi päivän.

2. The Body Shopin hajuvesi. Sain ystävältä tuparilahjaksi ja nyt oon joka päivä suihkauttanut tätä. Ihana hedelmäinen tuoksu ja yksi suihkaus riittää.

3. Pure* mineral powder ja mineral rouge. Mä en enään käytä mitään meikkivoiteita tai muita puutereita, koska olen rakastunut näihin Pure* mineraalimeikkeihin. Näillä mineraali tuotteilla saa erittäin kuultavan ja sileännököisen ihon. Multa löytyy myös muutama mineraali luomiväri joka on samaa sarjaa.

4. Sheinside 24 kappaleen meikkisivellin setti. Joku kyselikin kokemuksia näistä siveltimistä ja mä en ole huomannut mitään huonoja ominaisuuksia. Mulla nää on toiminut todella hyvin, sudit on pehmeitä ja niitä riittää paketissa paljon varsinkin silmämeikin ystäville. Hinta oli 13 euroa, joten voin suositella, mulla ne on päivittäisessä käytössä ja sutien väristä plussaa.

5. Lumenen virkistävä jalkavoide. Tää on ihan parasta!! Oon vinkannut tästä äidille ja monelle muulle ja heidänkin oli pakko tätä ostaa. Tää voide todella pehmentää yön aikana jalat ja antaa ihanan virkistävän sekä raikkaan tunteen. Lisäksi mun mamma kertoi, että jalkapohjakivutkin olivat vähentyneet :)

8/16/14

LOVERS ON THE SUN

IMG_5802

Pieni tauko bloggailusta teki tosi hyvää. Mulla alkoi tänään kesäloman toinen puolisko joka kestää loppukuun ja muutenkin muuttohommat on tehty. Mä olen joka päivä miettinyt, että milloin pääsen kirjoittamaan tänne, mutta päivissä ei riittäny tunnit treenaamiselle, töille, muutolle, ystäville sekä poikaystävälle! Nyt oon taas aivan eri fiiliksillä kirjoittelemassa, täynnä intoa sekä ideoita pää täynnä, joten täällä päivitellään taas useammin :-) Loman alkaessa tuntuu, että saa muutenkin enemmän aikaiseksi, sillä tänäänkin olen jo siivonnut koko kämpän, tiskannut, valmistanut ruokaa, käynyt ruokakaupoilla, bloggaillut ja nähnyt poikaystävää. Illaksi on myös superkivaa menoa, mennään työporukalla ravintolaan nautiskelemaan ruoasta ja seurasta. Sen jälkeen lähen hieman viihteelle piiitkän tauon jälkee, oon sen nyt ansainnu!

Kesä vetelee viimeisiä ja neuleasut on jo korkattu. Ihanaa päästä taas pukeutumaan monipuolisemmin, vaikka en mä niitä sadepäiviä pahemmin odotakkaan. Oon myös ottanut muutamia kuvia kämpästä ja parin päivän päästä julkaisen kämppäpostauksen! Mun paras ystävä Laura tuli vierailulle alkuviikosta ja päästiin purkamaan kaikki mielessä painavat asiat sekä vaihtamaan kuulumisia, parhaan ystävän näkeminen on kuin terapiaa. Kuvailtiin jonkun verran, sekä tulossa on myös pieni fiilistelyvideo, heti kun Laura on saanu tehtyä sen. Mulla ei nimittäin ole mitään videonmuokkausohjelmaa, koska en edes perus moviemakeria saanu ladattua, any ideas?

Nyt mä kömmin hetkeksi poikaystävän kainaloon ennen illan rientoja :) Ihanaa lauantai-iltaa ja kommentoikaa ihmeessä, jos tykkäsitte näistä kuvista tai jos on toiveita postauksien osalta syksyä varten!



IMG_5769 IMG_5793 2014-08-007 IMG_5795 IMG_5876 IMG_5840 2014-08-06 IMG_5825 IMG_5804 2014-08-008 IMG_5808 IMG_5887 IMG_5837 IMG_5782