10/6/15

LITTLE HIPPIE

Mites on teidän viikko lähtenyt käyntiin? Kuten eilen, aloitin myös tänään aikaisin päivän, okei no, mulla ei ollut vaihtoehtoja kyydin suhteen. Mä omistan tosi hyvät unenlahjat, vaikka en tiedä onko se hyvä, koska voisin vain nukkua kellonympäri helposti. Vaikka hyvin riittäisi se 7-9 tuntia, mutta usein tulee nukuttua 10-11 tuntia ja menee aamut ihan hukkaan. Paitsi nyt "lyhyemmillä" unilla koen jo puolen päivän jälkeen tarvitsevani päiväunia Zzz. Nyt etenkin paljon iltavuoroa tehdessä menee aamupäivät lepäilyyn, mutta yritän nyt saada itsestäni niskasta kiinni ja herätä aikaisemmin! Eilenkin poikaystävä yritti herätellä mua ennen herätyskellon soittoa ja mä olin kuin pieni kärttyinen kävyn kadottanut ja talviunilta herätetty orava. Upposin syvemmälle sänkyyn "Anna mun nukkua viimeisetkin minuutit!" :-D Vaikka hyväähän se vain tarkoitti ja halusi, että olisin kerrankin kerennyt syömään aamupalan muutenkin kuin lennossa. Mä olen sellainen, että laitan herätyksen niin, että kerkeän minuuttiaikataululla laittamaan itseni valmiiksi (ei muuten mene kauaa). Moni muu herää tunnin- jopa kaksi tuntia aikaisemmin lähtöä. Mä olen aamukoomainen, mitä tulee aikaan ennen vaikkapa kouluun tai töihin lähtöä. Mua ei huvita hengailla tuntia silmät ristissä lukien aamulehteä tai hioa meikkiä priima kuntoon, kun voisin käyttää sen ajan nukkumiseen. Huomasin kuitenkin tänään saaneeni älyttömästi aikaiseksi heti aamusta. Viikkasin kaikki vaatekaapin vaatteet, karsin myyntiin meneviä vaatteita ja roudasin viimeisetkin kesäkengät ja kuteet varastoon pois tieltä. Tilalle toin tottakai paksuimmat heuleet ja huivit sekä muut asusteet. Sain myös siivottua ja hoidettua pieniä rästissä olleita tehtäviä. Mä oikeastaan tykkäsin näistä aikaisista aamuista ja ruoka-aikojakin saa noudatettua paremmin. Ei tunnu yhtään siltä, että päivä kuluisi vain töissä, koska on kerennyt jo tekemään kaikenlaista. Millainen nukkuja sä olet? Oletko aamuihminen vai valvotko mielummin pidempään? Pystyykö moni samaistua muhun...?

Hippilookkia elokuun lopulta. Voi että tolloin oli lämmin, vaikka iltaselta valokuvattiin. Ton paidan löysin KappAhlin lastenosatolta, aika söpö ja kiva kuvio. Mä etsin pitkään hippimäistä pitkähihaista, mutta kaikki oli liian isoja. Olen bongaillut paljon muitakin vaatteita lastenosastolta, kenkiä sekä takkeja. Saa paljon halvemmalla, heh jotain hyötyä pituudesta ;-) Ihmettelen, etten ole käyttänyt tuota reppua monestikkaan. Ostin sen pari vuotta sitten Maltalta Accessorize:sta. Toihan on ihan täydellinen kesäreppu. No, pitää ensi kesänä tajuta vähän aikaisemmin... Ja kääk, hei älkää välittäkö mun sotkuponnarista! 
Mitä tykkäätte lookista ja kuvista?

Kivaa päivänjatkoa, pus hei!

IMG_5798 IMG_5957 2015-08-21 IMG_5915 IMG_5951 IMG_5837 IMG_5849 IMG_5919

| shorts HM | shirt KappAhl | shoes New Look | earrings Glitter | bag Accessorize | sunnies Glitter | belt HM |

8 comments:

  1. Mulla on myös ihan minuuttiaikataulu arkiaamuisin. Olen laskenut, mitä mihinkin aamutoimeen menee aikaa ja teen aamurutiinini lähes minuutilleen samassa järjestyksessä joka aamu. Jos jonain aamuna sattuu jotain ennustamatonta ja aikataulu pettää, olen aivan lirissä! :S Olen näin "vanhemmaksi" tullessa kuitenkin oppinut arvostamaan aamuja ja mielestäni aamuisin maailmakin näyttää paljon kauniimmalta. Vapaapäivinä herään siis nykyään jo lähes automaattisesti 9 aikoihin - se on ihanaa!

    http://neverontime1.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva tietää, että siellä on toinenkin minuuttiaikatauluttaja aamuisin :-D! Se on kyllä paha, jos torkuttaa pitkään tai vähän on vähän myöhässä aamu-aikataulusta, niin sitten tulee kauhea kiire! Mä kyllä mieluusti heräisin aikaisemminkin, jos en olisi niin uninen... Mun pitää vielä opetella tohon aikaiseen herätyksen vapaapäivinä. Tänään meni kyllä taas ihan pieleen herääminen, nousin 11 jälkeen ups!

      Delete
  2. Upeat värit ja tunnelma näissä kuvissa! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos todella paljon, kesäiltaisin värit on parhaimmillaan :-)!

      Delete
  3. Haha pystyn täysin samaistumaan, nukun aina itsekin niin pitkään kun vaan pystyy ja sitten saan aina kauheessa kiireessä hoitaa kaikki aamutoimet että pääsee kotoota lähtemään mihkään :-D mutta kyllä se on sit myös kivaa jos joskus saa ittensä aikasemmin ylös ja ehtii hoitaa vaikka mitä ennen kuin pitää lähteä, niin ei tarvi kaikkea sitten vasta illalla tehdä väsyneenä kotiin tullessa :-) Ja piti vielä mainita että ihania kuvia, vitsit toi ilta-aurinkovalaistus! ♥_♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kovasti kommentista ja omasta näkökulmasta :-) <3 Sä olet siis aikalailla samanlainen, kuin mä. Olishan se kiva herätä ajoissa muttakun... :-D

      Delete
  4. Ihana hippityttö<3 Tulee ehkä vähän jopa ikävä kesää näitä kuvia kattellessa :') Mä oon muuten taas sellanen että tykkään herätä tosi aikasin aamulla ja olla monta tuntia hereillä ennen ku pitää lähtä johonki! Jotenki ahistaa kauheesti semmonen pikalaittautuminen ja ettei ehdi kunnolla "herätä" :D

    ReplyDelete
  5. Ihana asu! Varsinkin tuo reppu on ihan super kiva <3 Ite oon kans sellanen ett nukun aamuisin niin pitkään kuin mahdollista :-D

    ReplyDelete

Hyvä lukija, en julkaise blogissani asiattomia tai liian loukkaavia kommentteja. Tämän myötä kaikkien on mukavampi vierailla blogissa, kiitos :)