11/25/15

BIG NEWS

Sain toissapäivänä mun elämää mullistavan sähköpostin. 

Olen 21-vuotta asunut Kouvolassa ja jotenkin on ollut sellainen fiilis, että täällä ollaan vielä pitkään ja mennään samalla kaavalla päivästä päivään. Kävin kauppiksen, jonka jälkeen olen oikeastaan etsinyt ja pohdiskellut mikä on se mun paikka ja juttu tässä elämässä. Kulkenut niitä turvallisia ja mukavuudenalueella olevia polkuja. Suuri muutos mun elämässä oli viime vuoden elokuussa, kun muutin ensimmäiseen vuokrakämppään. Se oli aluksi todella uutta ja vähän pelottavaakin, mutta nyt olen todella onnellinen, että muutin yksinäni ja opettelin hoitamaan kaikki asiat itse.
IMG_5539
Tosiaan olen ollut myös mäkkärissä töissä yli 3 vuotta ja samalla hakenut about neljä kertaa korkeakouluihin. Olen päässyt monien eri työpaikkojen haastatteluissa loppumetreille. Ei ole napannut. Monia monia pettymyksiä. Mutta sitten olen kehitellyt uusia suunnitelmia ja tämä työpaikka on onneksi pysynyt. Positiivisena ajatellut, että näin on tarkoitettu ja kyllä muakin onnistaa joku päivä! Mun elämä on kuitenkin antanut ja opettanut mua paljon, enkä kadu näitä valintoja. 
IMG_5490
Palataan siihen sähköpostiin. Muutan Porvooseen, opiskelemaan matkailua Haaga-Heliaan. KYLLÄ! Kun mä luin sen viestin, jossa oli sanat onneksi olkoon sinut on valittu, mä vaan aloin tärisemään ja samaan aikaan mun teki mieli itkeä ja nauraa tai lähteä juoksemaan maraton. Sain eilen tämän viestin ja koko illan ajan olo oli epätodellinen ja muutaman kerran pääsi kyyneleet, onnen kyyneleet, sillä mä pääsen vihdoin eteenpäin elämässä. Nyt mä otan sen askeleen joka voi merkitä mun loppuelämälle tosi paljon, toi voi olla se mun juttu. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja korkeakoulu. Jännittävää, super jännittävää. 
IMG_5449
Mulla alkaa myös kaukosuhde. Olen seurustellut 6 vuotta. Ei olla kuitenkaan vielä asuttu yhdessä vaikka päivittäin nähdäänkin. Mä veikkaan, että me ollaan valmiita tähän ja pystytään siihen yhdessä! Eihän tuo välimatka ole kuin tunnin verran. Vaikka on tottunut, että toisen luokse pääsee melkein aina halutessaan, niin nyt tehdään se puhelu sen sijaan. Voi olla, että mies muuttaa mun luokse silloin, kun siihen tulee tilaisuus miehen suunnalta, who knows! Meillä menee kuitenkin tosi hyvin ja uskon, että kaikki tulee sujumaan <3 Voi olla, että ennen muuttoa ei tekisi mieli irrottaa haliotetta toisesta, mutta tää kasvattaa ja vahvistaa meidän suhdetta. Tiedän, että siellä on paljon muitakin kaukosuhteessa eläviä. Miten teillä on sujunut? Entä onko tilanne ollut samanlainen, että pitkän suhteen ajan jälkeen muutattekin eri kaupunkeihin? Mä tulen vielä bloggaamaan tästä aiheesta myöhemmin, kun mulla on kokemuksia ja millaisia fiiliksiä se tulee herättämään.

IMG_5520
Ystävät. Te ihanat olette aina tervetulleita mun luokse Porvooseen ! <3 Pieni haikeus on vaikka välimatka ei olekkaan pitkä, toivottavasti en tule menettämään tämän takia ketään. Ja tää on muutenkin väliaikaista, tai mistä sitä tietää minne tie vie. Myös moni mun ystävä on lähtenyt omille poluille ja ne kaverisuhteet ovat silti toimineet. Vaikkei toiseen pitäisikään kuukausiin yhteyttä niin sen kyllä tietää mitkä suhteet sen kestää. :)
IMG_5614
Seuraavat kuukaudet ovat varmasti hektisiä ja jännittäviä. Hoidan tällä hetkellä kämppäasioita, toivottavasti nappaa pian! Kerron siitä sitten myöhemmin. Lisäksi en malta odottaa niitä uusia ystäviä ja maisemia. Kaikki on erilaista ja mielenkiintoista. Porvoo vaikuttaa hyväl kaupungilta asua ja kiva, että Helsinkiin on lyhyempi matka. Bloggaaja, Heidi Knuuttila (klik) tulikin laittamaan mulle viestiä, ihan mahtavaa, että mulla odottaa siellä ainakin yksi uusi ihana tuttavuus, jonka kanssa viettää aikaa <3 :) Te muutkin Porvoolaiset, tulkaa ihmeessä laittamaan viestiä. Uudet ystävät uudessa kaupungissa helpottavat älyttömästi vieraaseen kaupunkiin asettumista! Iik jänskää!


IMG_5597

Vaikka tää nyt kuullostaa, että koko elämä olisi muttumassa, niin niinhän se on. Mulle tää on älyttömän iso juttu.  

PORVOO HERE I COME!
 IMG_5456

11/15/15

AUTUMN LOOK WITH VERO MODA

Kivat sunnuntait kaikille :) Mulla alkoi juuri yövuoron jäljiltä kolmen päivän vapaat ja avaan kohta kaverin kanssa Ben&Jerrys purkin, not bad ? Relaaminen ja pelkästään omien juttujen tekeminen kuullostaa nyt oikein hyvältä.

Kuten varmaan moni on jo varmaan huomannut, niin aloitin taas Kouvolan Vero Modan kanssa yhteistyön. Tää on musta ihan huippu juttu blogin, mun ja lukijoiden kannalta. Mä olen aina tykännyt kovasti Vero Modan monipuolisesta ja tyylikkäästä valikoimasta. Myös tiheään päivittyvät valikoimat ovat suurta plussaa! 


GET THE LOOK: Kasasin tällä kertaa tyylikkään syksyisen asun, joka käy niin arkiseen, kuin juhlavampaankin käyttöön. Viininpunainen on aina kuulunut mun syksyn must have- väreihin ja yhdistin sen kanssa mustan.

Noi housut on ihan täydelliset, ne oli pakko kotiuttaa sillä mun on todella hankala löytää sopivia mustia housuja. Tottakai lahkeet mulla jää aina vähän pitkiksi, joten joudun käärimään. Vero Modalla on muutenkin hyvin laaja valikoima mustia istuvia housuja. Kannattaa käydä sieltä etsimässä ja kysyä rohkeasti apua mukavilta myyjiltä :) Päähän pääsi mun oma huopahattu, mutta vastaavanlaisia löytyy myös Kouvolan Vero Modasta.
Löysän paidan alla mulla on musta toppi joka käy juuri tälläisessä käytössä  tai myös ihan pelkästään, suosittelen! <3 Silauksena lookille yhdistin pienen nahkalaukun.

Mitä pidätte asusta? 


Kun mainitsette Kouvolan Vero Modan kassalla lukevanne IraMaria blogia, saatte yhdestä valitsemastanne yläosasta -20% alennuksen :)! Alennus on voimassa vain ensi viikon ma-ke (16.11-18.11).


IMG_8925 IMG_8872 jii IMG_8810 IMG_8921 IMG_8899 2015-11-06 IMG_8789 IMG_8885 IMG_8928 IMG_8823

shirt, jeans, bag, top from Vero Moda
hat from HM
shoes from Australia

11/10/15

10 X KOSMETIIKKA

IMG_8695

Kasasin teille mun 10 lempikosmetiikkatuotetta, joita mä käytän melkein joka päivä. Mun meikkaustavat ovat muuttuneet todella paljon tässä vuosien varrella. Yleensäkkin kauneusrutiinit ovat aina muuttuneet trendien ja iän myötä. Akneaikojen jälkeen olen vasta nyt tottunut käyttämään meikkivoidetta, kevyttä sellaista ja oi että kuinka paljon se helpottaakaan. Meikkauksessa ja hiustenlaitossa tykkään hyvin arkisesta ja freesistä tyylistä, jota voi säväyttää näyttävällä huulipunalla.

.

Kaikki nämä tuotteet ovat melko halpoja, varsinkin muutaman saa hyvin pikkurahalla! Suosikkeihin pääsi mukaan myös muutakin kuin meikkaukseen liittyvää, mulle ihan must have tuotteita.


numeroitu

1. Lumene CC-voide *
2. Loreal Paris - Volume Million Lashes *
3. Isa Dora - huulipuna sävy 177
4. NYX. - Kulmavärisetti
5. NYX - luomiväripaletti
6. Beauty Blender *
7. Wella Professionas - hiuksiin jätettävä BB-voide *
8. Klippoteket kuivashampoo *
9. The Body Shop - käsirasva
10. HM Eye Shadow- luomiväripaletti * 

* = Käytetty kuvien meikkiin


IMG_8633

-Mä olen muutamia meikkivoiteita kokeillut, mutta tää Lumenen CC on noussut lemppariksi. Mä tykkään kevyestä meikistä joka sulautuu hyvin kasvoihin. Tää Lumenen CC levittyy hyvin, on tarpeeksi peittävä mun lievälle aknelle, pysyy hyvin varsinkin, kun laittaa pohjustusvoiteen. Jättää myös kevyen olon iholle ! Mä tykkään myös Natural Coden CC- voiteesta, joka on aika samankaltainen, mutta hieman peittävämpää.

- Volume million lashes on pysynyt luottoripsarina jo monen monta vuotta. Ei kyllä koskaan petä! Antaa luonnollisen pitkät ja erotellut ripset. Olen ostanut näitä monesti tarjouksesta sokokselta, mutta saapi yleensä 19,90 eurolla!

- IsaDoraa multa ei löydy paljon, mutta täytyy ehdottomasti investoida tältä merkiltä lisää meikkejä. Ystävä itseasiassa sanoi, että nää on sen mielestä parhaita huulipunia, joten oli pakko kokeilla. Huulipuna on ihanan pigmenttinen, levittyy ja pysyy hyvin. Valitsin itselleni tän syksyn must have sävyn, huulipuna joka varmasti huomataan ;D IsaDora on vähän hintava, mutta tuosta laadusta maksan mieluusti.


IMG_8630


- NYX:in meikit on tullu mulle uutena positiivisena yllätyksenä. Meikit on hyvälaatuisia ja olleet nyt kovassa käytössä, joten siihen nähden halpoja (Multa löytyy myös muutama muu NYX tuote). Tykkään myös palettien ja purkkien ulkonäöstä. Varsinkin tuo kulmavärisetti on ollut päivittäisessä käytössä. Toinen sävy on hieman lämmin ja toinen tummempi kylmä. Tarttuu hyvin ja ei jätä tulosta haaleaksi. Mun mielestä kulma- ja luomiväreillä saa loihdittua paljon luonnollisemman lookin ja toisinkuin kynällä usein tulee luonnottoman näköiset reunat ja niitä piirtäessä meni aina hermot.

- Toinen NYX:in lemppari on tuo Nude luomivärisetti. Monipuolinen ja ihanat sävyt.

- Beauty blender ei varmasti esittelyjä kaipaa! PARAS! Iso apu varjostusten ja luomivärien häivyttämisessä. You name it.


IMG_8637

- Olen käyttänyt tätä hiuksiin jätettävää Wellan uutuus BB-voidetta nyt muutaman viikon. Kosteuttaa ja vahvistaa sekä antaa ihanan tuoksun hiuksiin. Ei myöskään jätä nihkeäksi tukkaa, kuten jotkut jätettävät hoitsikat saattaa jättää.

- Sokokselta ostin ensimmäistä kertaa Klippoteket kuivashampoon. Maksoi 2 euroa alennuksessa, joten epäilyt oli suuret. Toimii kuitenkin tosi hyvin, hiuksista poistui rasvaisuus ja niistä tuli ilmavat! Tää ei myöskään jätä valkoisia hippuja jälkeensä, vaikka ei onkin väritön (y)!

- The Body Shopin rasva kulkee mulla laukussa mukana. Se kuivuu nopeasti käsiin ja tää tuoksuu kuin maapähkinävoilta, ooh! Mulla on aika kuivat kynsinauhat ja kädet muutenkin, joten tää pehmentää mun kädet ja hoitaa kynsiä.

IMG_8632 IMG_8697

- Viimeseksi halusin jättää suurimman yllättäjän! Nimittäin tämä HM 5 e maksava luomivärisetti. Ensinnäkin ihana pakkaus ja hyvät nudesävyt. Ja tuo hinta ei ole mitään... Pigmentti ei ole älytön, mutta kuitenkin hyvä ja tarttuu hyvin ihoon meikkivoiteen päälle. Tuo paletti on niin monipuolinen. Käytin tätä palettia varjostuksiin, luomiväreihin, kulmiin ja laitoin hieman highlightia poskien päälle.

Käytin allaolevaan kuvaan  Lumenen CC voidetta ja tuota palettia, en mitään muuta. Muissa kuvissa on tottakai lisänä ripsiväri ja eri huulipuna, kuin esittelyssä. Mutta muuten yleisilme loihtui tällä 5 euron paletilla.

Onko joku muu kokeillut ja yllättynyt tästä paletista?


..


Mitä tykkäisitte, jos tekisin enemmän meikkipostauksia? Etenkin näistä vähän halvemmista, mutta hyviksi todetuista tuotteista?

silmät

11/3/15

RED LEAVES AND LIFE THOUGHTS

Hey there! Tässä olisi toiset kuvat mitkä kuvattiin Coralien vieraillessa Kouvolassa. Tää tyttö on niin super, ei voi muuta kuin ihailla tuota elämänasennetta ja energiaa mitä pimusta huokuu <3 Mun  kamerakin rakastaa Coraa, pääsisipä useamminkin valokuvaamaan yhdessä! Kuvanlaatu on hieman heikko, koska flickr temppuilee taas pahemman kerran hmph, älkää välittäkö.

Asiasta henkilökohtaisempaan. Mulla on jäänyt treenaaminen viime aikoina hieman vähemmälle. Nielurisaleikkauksen jälkeen tulin kipeäksi ja sen jälkeen on ollut hankala saada itseään niskasta kiinni, varsinkin kolmivuorotyöaikojen myötä. Olo ei ole ollut muutaman kuukauden aikana kovinkaan energinen. Mulla kyllä vaihtui kesällä työpiste joka on 24h auki, johtuu varmaan siitä. Ruokarytmit on ihan vinksallaan ja unta maistuisi sen kellonympäri aina. Mun pää ei oikein sisäistä paljon kello on, nyttenkin se voisi olla vaikka aamu tai keskiyö. En haluaisi työ-asioita tuoda täällä puheeksi, mutta kun tää vaikuttaa niin paljon mun muuhun elämiseen ja myös bloggailuun negatiivisesti.  Ymmärrättekö? Onko siellä muita jotka kamppailee väsymyksen ja saamattomuuden tunteesta, kun työajat vaihtelee ja on enemmän iltapainoitteisia (eli olen suurimmaksi osaksi kotona vasta puoliltaöin)? Mulla menee varmaan hetki tottua tähän. Pitäisi nyt yrittää saada jonkinlainen elämänrytmi vaikkei töissä sitä olisi. Kaikkeen voi tottua, eiks nii?

Mä ajattelin, että alan taas käymään aktiivisemmin urheilemassa, että jos siitä olisi suuri apu ja alku paremmille päiville. Olenkin ikävöinyt kuntosalia ja muita treenejä! Aloitetaan yhden kaverin kanssa kuntoprokkis, se on hyvä kun sopii kaverin kanssa salitreffit niin niitä ei tule helposti peruutettua. Olen myös miettinyt, olenko ollut liian rankka itselleni ja miksi en olisi hyvä ihan tälläisenä. Silloin on aika pistää jarrut pohjaan ja miettiä asioita, jos ei tunnu hyvältä. Ja niin mä olen tehnyt, monella elämän osa-alueella. Olen saanut myös vihdoin paremman asenteen urheiluun ja en enää tavoittele vain lukuja (monta kertaa viikossa käyn urheilemassa) ja isompia painoja. Vaan aloitan mielummin step by step paremmista tavoitteista: hyvinvointi ja oma terveys, säännöllinen venyttely, energisempi olo, voimakkaampi minä ja liikunnan tuoma ilo. Sen sijaan, että asettaisin painorajan, tarkan ruokavalion, tarkan treenilukujärjestyksen ja asenteen "pakko mennä treenaamaan". Kyllä mä olen aina liikkunut sen takia, koska se tuo hyvän olon niin kropalle, kuin mielelle. Niinkuin olen aikaisemminkin puhunut. Mutta, jos totta puhutaan niin joskus sitä on tullut liikuttua vain peilistä nähtävien tuloksien kannalta. Unohdetaan siis tämä ! Tästä on hyvä jatkaa, kun tiedostaa kaikki asiat :)

Tulipa hyvä fiilis, kun sai puhuttua ääneen näistä asioista. Välillä on hyvä päästä puhumaan pintaa syvemmältä vaikka jaan nämä asiat samalla koko maailmalle. Mutta ihminenhän mäkin vain olen ja näistä samoista asioista kamppailee myös moni muukin.

Tsemppiä kaikille tulevaan pimeään kaamoskauteen, we can do it ! Nyt pilatestunnille hop>

IMG_8391 IMG_8293 cora11 IMG_8270 cora12 IMG_8336 IMG_8233 IMG_8354 2015-10-19 IMG_8247 cora22 IMG_8287 2015-10-020 IMG_8348