12/15/15

LIFE LATELY

Hello! Tiiättekö, mulla on ollut sellasta hullunmyllyä nää lähiviikot etten ole edes kotona kerennyt istua sohvalla pariin viikkoon :D Viimein voin kuitenkin sanoa, että muuttoasiat on viimeistä silausta vaille hoidettu. Tässä tosiaan on samaan aikaan poikaystävän muutto, josta olen myös innoissani, sillä pääsen sisustamaan kahta kotia haha! En ole kovastikkaan valokuvannut tässä joulukuussa, johtuen ihan tosta kokoaikaisesta harmaudesta. Ei ole mitään tsäänssiä ottaa asukuvia, tai kotona minkäänlaisia kuvia, kun laadusta tulee aivan kökkö. Marraskuu ja joulukuu on todellakin bloggaajan huonoimmat kuukaudet blogin kannalta, ainakin omalta osalta. Mut mäkin tuun mielummin bloggaamaan, kun siltä tuntuu, en halua stressata tästä.

Näihin harmaisiin kuukausiin on mahtunut paljon hyvää. Saatiin yhdeksi viikonlopuksi kaunis luminen pakkassää, olen innoissani Porvoosta, olen viettänyt kivoja iltoja ystävien kanssa, juhlinut pikkujoulua, nähnyt poikaystävää todella paljon, nukkunut pitkiä unia sekä panostanut meikkeihin.

Mulle kuuluu tällä hetkellä tosi hyvää. Vaikka mulla tulee olemaan pitkästä aikaa aivan erilainen vuosi edessä, niin mä odotan sitä innoissani, sillä mulla ei ole mitään hajua mitä tuleman pitää.

Nyt kuitenkin vietetään kiva loppuvuosi ennen suuria muutoksia!

IMG_9152 IMG_9271  
Kouvolaan saapui ihana talvinen viikonloppu yhden kerran. Aurinko paistoi ja lumi kimmelsi, pliis takaisin tuo <3
IMG_9345-001 jnjh  
Vietettiin tyttöjen kanssa rennot pikkujoulut ruoan, glögin ja aliaksen parissa. Selvin päin. Ihan hyvä vaihtoehto :D Jaettiin myös lahjat, se on aina yhtä jännittävää ja kivaa odottaa mitä paketista ilmestyy! Tarjoilut viidelle tytölle oli myös ruhtinaalliset, yli puolet jäi nimittäin syömättä, mut ei ainakaan jääny nälkä heh.
IMG_9470  
Tilasin Black Friday:n alennuksesta Beauty pop upilta kehutut Real Techniquesin siveltimet. Ainakin muutaman testauksen jälkeen olen erittäin tyytyväinen. Olettaisin, että nuo pysyy parempi kuntoisina, kuin halvemmat siveltimet, mutta nähtäväksi jää. Ostin myös puhdistugeelin siveltimille ja meikkivälineille samalta merkiltä. Voin kertoa myöhemmin kokemuksia. Meikkipussukka on BikBokilta.
IMG_9120  
Mulla on vähän ikävä syksyn kuvaushetkiä auringonpaisteessa...
IMG_8731 IMG_7723 IMG_7718  
Olen käynyt muutamaan otteeseen Valkealan Kaarasydän sisustuskahvilassa, ihastuttava paikka. Katsokaa nyt tuota kattausta...<3 Hyvää kahvia ja leivoksia sekä kivoja sisustusjuttuja! Suosittelen :)
IMG_8724 IMG_9481 IMG_9483  
Viimeaikoina vaatteiden shoppailu on jäänyt vähemmälle. Kuitenkin muutama löysä pitkähihainen ja karvaneule on päässyt kaappiin. Nyt vasta hurahdin nyöripaitaan, tää valkoinen on ostettu hooämmältä. Ihana!

Olen myös innostunut kirppistelystä, olen tehnyt nimittäin monet hyvät löydöt, mm, tuo baby blue karvapooloneule! <3 Olisiko kiinnostusta omalle kirppislöytö- postaukselle?
IMG_9358-001

Porvoo see u soon!

12/3/15

TALKING ABOUT HOME

Home talk! Mulla on nyt vuokrasopimus kirjoitettu uuteen asuntoon Porvoossa. Mä olen tosi onnellinen, että se kävi näinkin nopeasti. Uusi asunto on mieleinen ja en malta odottaa, että pääsen sisustamaan sitä. Pohjapiirrustus ja yleiskuva on kyllä hyvin erilainen, kuin tässä nykyisessä asunnossa. Vaihtelu virkistää! Kuvia mulla ei vielä ole sieltä, mutta niitä kyllä tulee, no worries. Kuukauden päästä ollaankin jo varmaan roudattu suurin osa tavaroista uuteen kotiin, iik aika menee niin nopeasti, etten pysy ehkä itsekkään mukana.

Ja arvatkaa mitä. Mun poikaystävä muuttaa tähän nykyiseen asuntoon. Tykkään tästä kämpästä kovasti, niin kiva että mä tavallaan asunkin vielä täällä. Helpottaa hurjasti Kouvolaan tulemista töiden ja muun elämän osalta. Vaikka sinänsä tämäkin on aika henkilökohtaista tietoa, niin koen että voin tämän asian ilmoittaa yleisesti, koska kyllähän te varmaan mun kuvista huomaatte jos samoissa nurkissa pyörin vielä.

Eli tiedossa on muutto x 2, monien paperien pyörittelyä, sisustushöpinöitä ja muuttostressailua yhdessä poikaystävän kanssa :D Mutta niinkuin olen todennut itselleni, niin tulkoon kaikki muutokset yhdellä rysäyksellä, jos kerta ovat tullakseen, bring it on I'm ready.

Tajusin, että mullahan on vielä paljon kotikuvia tästä puolen vuoden ajalta julkaistavaksi! Näitä katsoessa tajuaa miten oma sisustusmaku ja kämppä voi muuttua 1,5 vuodessa , kun vertaa ensimmäiseen asuntopostaukseen KLIK.

Kiitos kaikista tsempeistä ja omista kertomuksista edelliseen postaukseen, olen otettu <3

IMG_4491
IMG_3472 IMG_3492 IMG_3440 IMG_4666 IMG_6099
Iso lasitettu parveke <3 Iso parveke tekee kyllä yleisilmeestä paljon paremman, koska sisätila tuntuu samalla avarammalta. Uudessa asunnossa ei ole parveketta ollenkaan, mutta onneksi pääsen nauttimaan kesäiltoja vielä tällä parvekkeella. Kyllähän sitä ilman parvekettakin pärjää, eikös niin?
IMG_6127
Yksi lempiasia mun kodissa on tämä taulu. Se hohtaa hopeisena tai kultaisena, riippuen mistä päin katsoo. Ostin tämän tilaustyönä kouvolalaiselta Waltteri Koholta. Hän maalaa abstrakteja tauluja johon saa itse toivoa värit, kuviot, taulun koon yms. Jos joku on kiinnostunut niin laittakaa ihmeessä Facebookissa viestiä> Waltteri Koho :) Mä olen erittäin tyytyväinen tähän tauluun, eikä keneltäkään löydy samanlaista :)
IMG_7028
IMG_5334 IMG_4513
Tietokone ja meikkipöytä yhdistettynä. Tällä hetkellä mulla on seinässä peili joten pikkupeili on siirretty muuhun paikkaan. Tää on helppoa, että voin samalla meikkailla ja olla tietokoneella! Okei, kyllä mä mieluusti huolisin jonkun ihan oman meikkinurkkauksen ja pöydän, alkaa nimittäin tulla ahdasta tämänhetkisen järjestelyn myötä. Mä en vain osaa meikata vessassa! Sitä paitsi vessan peilistä näen vain silmät ja päälaen :D
2015-12-02 IMG_4496 IMG_4522 IMG_5312 IMG_6113 IMG_6772 IMG_6657 IMG_4506 IMG_7008
Iso lasinen sohvapöytä vaihtui kahteen siroon pöytään, jotka sopii asuntoon kuin nenä päähän. Mun sohvapöydältä löytyy yleensä kukkia, tuikkukippoja sekä marmorinen alusta (joka oli muuten 5 euron kippislöytö, niin kuin tuo marmorinen tuikkukippokin! <3).